Mua harmittaa maailmassa toi kyynisyys. Sananakin se on jo hirveen ruma. Kyyninen, kyynistyä, kyynisyys; mulle tulee koko sanasta mieleen sellanen selkä köyryssä kulkeva vanha ihminen joka naurahtelee pirullisesti kaikelle mitä ympärillä tapahtuu. Sellanen joka ei saa aitoo iloo mistään, ei osaa enää nauttia, ei surra eikä ikävöidä. Kyynisyys on silleen aateltuna tosi säälittävää. Jostain luin jonkin määritelmän että kyynisyys = epäilevää suhtautumista. No, säälittävää sekin on. Nyt kun olen lueskellut näitä blogeja niin oon törmänny monta kertaa siihen, että ihmiset kertoo tulleensa kyynisiksi etenkin rakkauden suhteen. Tottakai rakkaus on suuria tunteita ravisteleva elämys, mutta mä en käsitä miksi sen suhteen pitäis kyynistyä. Millasta elämä on jos suhtautuu johonkin kauniiseen lähtökohtasesti epäilevästi? On joo paskoja suhteita ja paskoja kumppaneita, toisilla enemmän toisilla vähemmän, jotku kokee olevansa idioottimagneetteja, toiset saa aina nenilleen ja ja ja. Mutta silti, rakkaus on hirvittävän kaunis asia, toisinaan se kestää hetken, toisinaan hieman useamman. Siis kyllä mä myönnän että kaivan mäkin monesti huonoja asioita tässä nykyisessäkin parisuhteessa esiin, aivan tahallani, mutta kaikesta siitä rakkaudesta mitä mä oon kokenu, en vaihtais hetkeäkään pois. En koskaan.
Mä oon saanu lapsuudesta pitkälle aikuisuuteen kokee kaikkee kurjaa. Oikeesti sellasta mistä en viitsi nyt avautua. Oon kokenu sellasta millä mä saisin tavallaan lisenssin siihen, että voisin olla lopun ikääni kyyninen ja sarkastinen kaikkea rakkautta ja siihen liittyviä lieveilmiöitä kohtaan. Mut en mä oo. Eikä musta taida tullakaan. Miksi kyynisyys on muka niin hienoa? Sillä ei voita yhtään mitään. Enkä tarkota nyt mitenkään että elämä ois jotain kisaa jossa on voittajia ja häviäjiä, vaan ihan vaan sitä että mun mielestä ne hetket joita täällä saa viettää, niin kannattaako niitä hukata? Kyynisyyteen ja muihin yhtä yleviin tunteisiin. No niin, huomaan mäkin välillä itsessäni tätä kyynistymistä, mutta en mä aio antaa sille periksi. Mulla on vielä kauan elämää elettävänä ja jos joku juttu menee puihin, niin seuraava juttu on jo tulossa. Ja se seuraava voi olla edellistä hienompaa. Ja tää pätee kaikessa mitä elämässä tapahtuu, eiks niin? Rakkaudessa sä et voi koskaan tietää, vaikka sulla olis ollu kymmenen paskaa kumppania, sä et voi sanoo et se seuraavakin ois paska. Sä et vaan voi ottaa sitä kantaa että 'elämä nyt vaan tykkää potkia päähän just sua', sillä sitä elämä tekee kaikille, ainoo mitä sä voit tehdä, on suhtautua siihen toisin. Joskus voi suhtautua epäilevästi, mutta ei sitä voi elämän ohjenuoraksi ottaa.
No niin, olen purkanut. Ugh!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti