Pieni ahdistus

Hieman ahdistaa kun tuo muuton konkreettinen osuus on vielä aika epävarma. Äijä sitä järkkäilee ja mä kyllä luotan siihen, et se saa homman toimimaan, mut muhun tarttu eilen se sen epävarmuus.. Ääh. 

Pätkäviikon juoksusaldo on nyt 19.57 kilometriä. Kaks noin kuutosen lenkkiä ja yks noin kasin lenkki. Eilen juoksin ton kasin ja voi taivas mä olin maitohapoilla viimeset pari kilometriä. Mutta hyvä fiilis siitä silti jäi. Mä juoksin oikein hissukseen ja koitin olla liikoja hengästymättä. Voisin ottaa näitä tosi hitaita useamminkin. Ensi viikolla sitten seuraavalle lenkille. 

Eilen meillä oli pitkästä aikaa pientä riidan tapaista äijän kanssa. Leikinlaskuksi se siitä kääntyi, onneksi, mut olipa inhan tuntoista olla vähän vihainen. Ja itsehän mä päätän mistä mä suutun. Täytyy nyt päättää että ens kerralla en suutu mistään. Hemmetti. 

Otsikot hukassa?

Näyttää siltä, et Blogger on blokannu mun edellisistä merkinnöistä otsikot pois? Kummallista. No mitäpäs sitä otsikoilla. Ja näyttipä myös siltä, että Puolinaisen tekstejä ei pääse lukemaan, herjaa jotain.

Mä oon alkanu taas juokseen kun on tuo tauti talttunut. Mä aion ottaa taas sen 30km / vko tavotteeksi, kunhan tässä rytmiin pääsen. Viime viikolla aloittelin perjantaina ja kävin eilen myös ja kilometrejä tuli 12.21. Ei paha siihen nähden, et mun juoksuviikko kesti viime viikolla 3 päivää :) Tällä viikolla mulla on tuhat yövuoroa, joten tääkin viikko on juoksun osalta kolmipäivänen. Toisaalta ihan hyväkin, et on pakko taas aloitella vähän kevyemmin. Huomasin, et jalat oli vähän pahoillaan tuosta breikistä. Vaikka sekin on oikeestaan kiva, huomata et juoksu oikeesti vaikuttaa jollain tapaa jalkoihin ;) Mut kai se täytyy nyt lenkille lähteä kun tekee niiiiiiiiiiiiin kovasti mieli :)

Hehhee, äijä on varmaan ihan helisemässä. Mä oon ollut jo monta päivää aivan kummallisen hempeellä tuulella. Mä laitan äijälle viestejä joissa kutsun sitä ties millä hellittelynimillä ja sydämiä perään :) Mä oon jotenkin niin onnellinen tulevasta. Tässä on koko tämä erossaolon aika ollut sellaista tietyn epävarmuuden aikaa, ei ole oikein aina tiennyt miten tähän suhtautua. Siis kun tavallaan koko ajan on leijunut ilmassa oikean eroamisen mahdollisuus.

Nyt kun tulevaisuus näyttää ihan eri tavalla varmalta, on mun tunteet reagoineet siihen hurjalla voimalla! Tästä kriisistä on nyt selvitty ja tulevaisuus on meidän :) Mä huomaan äijänkin suhtautuvan nyt jotenkin eri tavalla tähän yhteenmuuttoon. Sillon ku eka kertaa muutettiin yhteen, me vaalittiin tarkoin omia tavaroitamme ja tosi harvoja juttuja laitettiin roskiin. Käytännössä meillä oli kaikkea kaks kappaletta. Osa tietty varastossa, mutta kumpikaan ei suostunut omastaan luopumaan. Sanottiin molemmat sillon ääneen se, että jos ero tulee, niin ei tarvi sitten olla hankkimassa uutta. Nyt tää on lähtenyt ihan eri tavalla liikkeelle, ollaan laittamassa pois kaikki ne huonommat tai vanhemmat tavarat joita on kahdet. Eikä mistään mahdollisesta erosta olla puhuttu enään sivulauseessakaan. Ja äijä jo mietti, että mitä sitten jos mä pamahdan paksuksi... :) Mä oon niin varma, et se vielä toivoo et me saatais se lapsi. Toki mustakin just nyt tuntuu siltä, että olishan se ihanaa. Mut mä oonkin niin tuuliviiri, ettei mun ajatuksista oo paljon väliä :) 

Mutta first things first. Ensin takas yhteen ja sitten muut asiat. 

No niin, tänään on neljäs päivä antibioottikuurilla ja herätessäni olo parempi kuin viikkokausiin! Hiphei!! Mä en uskalla vielä aivan nuolaista, mut todellaki toivon et tää tauti on nyt ohi. Eikä oo ees menny vatsa sekaisin antibiootista :) Uskaltaudun varmaan huomenna ekalle flunssan jälkeiselle lenkille...

Mä oon vaan ollu kotona viime päivät. Katsellu vähän mitä mulla on kertyny laatikoihin ja laittanu roskiin turhanpäiväisiä juttuja jne. Tai no, eilen kävin katsomassa yhtä vaihtoautoa tuolla liikkessä. Mietittiin, et oisin ostanu auton täältä ja ajanu sen sit kotiin. Toi auto mitä kävin katsomassa oli melkoinen susi, sai jäädä tänne. Sitten me mietittiin, et mä ostan sen auton sitten kotipuolesta, mä saan jostain lainaan siksi aikaa jonkun pikku auton. Ikävä ostaa autoa tuli perseen alla. Tulipahan käytyä kuitenkin ajamassa autoa :) En oo kymmeneen kuukauteen istunut ratin takana ja mä vähän epäilin, et osaanko ees enää, mut hyvin se meni. Oli itseasiassa kivaa, lisää!!!

Mulla on ollu tässä myös hyvää aikaa ladata odotuksia tulevalle yhdessäasumiselle.. Vitsivitsi :) Itse asiassa mulla ei oo nyt mitään odotuksia, muuta kun et mä saan nukahtaa äijän kainaloon ja herätä siitä :) Mut kyllä mä uskon, et tää erossa vietetty aika on vaikuttanut meihin sen verran, et elämä varmaan hivenen on erilaista kuin ennen tätä. Mä ainakin koen nyt kaipaavani enemmän omaa aikaa kuin sillon ja sitä mä myös haluun sit saada. Ja mä tiedän et äijä tykkää kans olla itsekseen toisinaan ja mä annan sille siihen mahdollisuuden. Mä ainakin vielä koen olevani tosi seesteinen ja rakastava avopuoliso :)

Mut mä taidan lähtee hankkimaan muuttolaatikoita, et pääsen pikkuhiljaa pakkailemaan.. :)

Onnea poskionteloissa

Mä oon alkanut levittään mun lähtöuutista. Juttelin aamulla esimiehen kanssa ja sen jälkeen otin 100% varmasti sen uuden työn vastaan. Ja kävin lääkärissä tän flunssan pitkittymisen vuoksi ja poskionteloissahan se on. Sairastan kotosalla TAAS muutaman päivän antibioottien ja duactien kanssa. Huono juttu, koska mulla ois ollu töissäkin tekemistä.. Mutta ehkä mä tässä lepäilyn lomassa saan aikaan jotain muuttoa edistävääkin. Ehkäpä pakko saada koska tarjoutui tällainen tilaisuus. Mulla ei oo mitään pakkausjutskia mikä tarkoittaa sitä, että täytyy lähteä käymään Clas Ohlssonilla ja lähikaupoissa.

Mä oon kyllä täpinöissäni tästä, vaikka se mun alustavat suunnitelmat pistikin ihan mullin mallin :) Mä muutama päivä sitten kerroin äijälle puhelimessa kuinka mulla on ikävä sitä ja puolitosissani suunnittelin käyväni siellä kohta pikapikavisiitin. Ja mä aattelin itekseni kuinka ikävä mulla on sen kainaloa ja siinä torkkumista. Ja sitäkin kuinka ihanaa olis joka ilta siihen nukahtaa ja joka aamu siitä herätä. Sillon mä tiesin et sitä ei tuu tapahtuun pitkiin aikoihin, mut hei! Mähän en tiennytkään! Mä olin niin onnellisen väärässä! Ihan ku joku hemmetin kohtalo ois tahtonu sanoo, et nyt meni suunnitelmat överiksi, menehän nainen sinne minne kuulutkin :) Äijäkin oli jo ehtinyt alkaa miettimään, että mitä se sitten tekee jos mä lähden maailmalle ja sekin tutnuu olevan perin tyytyväinen tähän yllättävään käänteeseen.

Mä uskon, et tää lähes vuosi näin etänä on tehny meille tosi hyvää. Ja ihan varmasti ainakin mulle. Mä lupaan olla tästä lähtien lempeämpi ja rakastavampi avovaimo niin kauan kun mä vaan muistan olla :)

Mä oon niin onnellinen!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Ja BÄNG!!

Se tuli pikemmin kuin olisin arvannutkaan! Se tuli reilu tunti sitten ja mun pää on ihan pyörällä nyt. Mä sain sen työn! Mä siis muutan takaisin äijän luo, tai köh, meidän kotiin vai mikä se nyt oikeen onkaan :) Musta tulee taas avovaimo ja me voidaan nyt aloittaa uudestaan tää meidän yhteiselo :) Mä oon nyt hurjan onnellinen!! Tää oli niin iloinen BÄNG etten olisi uskonutkaan :)

Muutama viikko aikaa irtisanoutua kämpästä ja töistä ja pakata kamata ja mun köriläs tulee hakemaan mut täältä :) Kaikessa on taas hurjan paljon järkeä!

Seuraavaa pamausta ootellessa

Tää on taas niin tätä. Mä tiedän mitä tästä tulee eikä se tuu oleen helppoo. Hauskaa, mut ei helppoo. Sillon kun mä vaihdoin Sen Entisen Elämäni (sen masentavan, kahlitun ja ennalta-arvattavan) mä päästin itseni valloilleni. Musta tuli sellanen kun mä oon aina ajatellut olevani. Sit mä tapasin äijän ja aattelin et siinä se on, mun loppuelämän kumppani. Se, jonka kanssa katsotaan yhdessä tää tarina loppuun. Silti mä lähdin sen luota ja nyt kun olen ollut tovin paikallani, mun ehkä tarvii lähteä vielä kauemmas. Mä aattelen, et se on vaan hauskaa, käyn olemassa kaukana vuoden tai kaks ja tuun sit takas. Äijä vaan ei tällä kertaa ollut kovin innostunut mun suunnitelmista. Ehkä mä puhun sen vielä ympäri koska musta tuntuu, et jos mä en tätä prosessia nyt käynnistä, mä tuun lopun ikäni katuun sitä.

Mä elän jotenkin oudosti vuoden sykleissä silleen et BÄNG!!! pakka sekaisin ja sopeutumaan uuteen ja sopeudutaan ja sopeudutaan kunnes tulee seuraava BÄNG. No tätä pamausta mä alan valmisteleen kun pääsen loppuviikosta vapaille hioon toimintasuunnitelmia ja paperiasioita. Pitkä prosessi tästä on tulossa, mut pamaus voi olla ajankohtanen jo alkuvuodesta. Mene ja tiedä millon tarkalleen, mut sieltä se tulee.

Tähän voisin lainata Haloo Helsinkiä ja todeta et maailma on tehty meitä varten.

Sitä, tätä, tuota ja kaamea flunssa

Reissut on taas hetkeksi reissattu. Oli mahtavaa nähdä kavereita ja köllötellä äijän kainalossa. Päällimmäisenä tuolta reissusta on nyt ehkä mielessä keskustelut äijän kanssa. Mentiin aika syvälle ja sekin avautu niin paljon, et mä ihan yllätyin. Ootin ehkä saavani taas vaihteeksi keskustella ihan itseni kanssa :) Mut joo, kerrattiin vähän tähän mennessä tapahtuneita juttuja ja sanottiin molemmat ääneen se mitä me halutaan parisuhteelta. Todettiin myös, et tässä vuosien varrella on yhteiselo helpottunut kun molemmista ehkä pahimmat särmät hioutuneet yhteenotoissa. Tulevaisuus on vielä auki. Sen verran äijä valotti ettei se aio antaa periksi. Tosi monet yhteiset kaverit on ääneen kertoneet, ettei tää niiden mielestä tuu kestään. Ne on sitä mieltä, et molemmat löytää jotain uutta ja vanha unohtuu ja sillä sipuli. Äijä sano, et se haluu näyttää niille epäilijöille. Tavallaan mäkin, mut en mä minkään näyttämisen halusta haluu olla yhdessä. Mut oli kiva puhua kaikesta.

Mä sain kuulla ultran vastaukset ja nekin oli aivan ok. Papa-koe on ainoo mistä on vastaus tulematta ja sovittiin lääkärin kans, et mä oon yhteydessä mikäli vaiva uusiutuu. Sekin nimittäin oli nyt helpottanut. Kipeää vielä kävi, muttei sietämättömän kipeää. Mua tavallaan ärsyttää kun mä niin säikähdin ja juoksin lääkärin pakeille saman tien. Mutta sillon mä olin niin kipeä ja pelkäsin, et se vaiva on tullut jäädäkseen. Aattelin, et mitä mistään tulis jos me ei voitais harrastaa seksiä. Ääh.

Huomenna meen taas töihin. Oon ollu tässä saikullakin pari päivää, kun sain tuolla reissussa niin kammottavan flunssan etten oo tainnut ennen sellasta sairastaa.. Mä oon ollu kohta kolme viikkoo kipeenä. Sillon puolivälissä kävin lenkillä ja se oli yhtä tuskaa. Tänään kävin sit reippaasti käveleen reilu 7 kilometriä ja ylämäkipaikoissa meinasi keuhkokapasiteetti loppua kesken. Tai ehkä enemmänkin keuhkoputkikapasiteetti. Tuntui ihan ku keuhkoputket olis olleet jotenkin ahtaat niin ettei ilma päässyt kunnolla niiden kautta keuhkoihin. Eli saan vielä tovin odotella seuraavaa juoksulenkkiä :(

Mä oon lopetellut tuota tupakanpolttamista aina sillontällön ja nyt mä aattelin olla tän kuun loppuun polttamatta. Aattelin, etten tee kerralla liian ison tuntosta päätöstä. Nyt on neljäs päivä kokonaan ilman. Viimeksi on tehnyt tupakkaa mieli tiistaina kun oli noin vuorokausi viimesestä tupakasta. Mut kyllä ne tupakanhimot sieltä vielä tulee, se on varmaa, täytyy vaan nyt tyytyä oleen tää kuukausi ilman. Mullahan lähti tää siitä, et saisin juoksun kulkeen paremmin kun lopettaisin polttamisen. Tulokset vaan ei ihan heti näy kun en pääse ees juokseen, hehhhehhe. Niin ja koska tarkotus on olla tää syyskuu loppuun tupakoimatta, mun on oltava myös juomatta koska sillon mä en pysty oleen polttamatta. Mulla sattuu vielä pari vapaata viikonloppua tälle kuulle, joten täytyy vaan kieltäytyä baarikutsuista. Keskittyisin tohon lenkkeilyyn kun vaan parantuisin tästä. Toki mä paranen, mut mä haluisin parantua HETI!

Vastaukset

Mä meinasin kokonaan unohtaa kertoa niitä labravastauksia! Labrojen osalta siis alakerrassa kaikki ok. Pissanäytteet oli puhtaat, emätinerite oli puhdas, raskaustesti ja sukupuolitestit negatiiviset. Ja verikokeissa kaikki ok. Huomenna meen sit vatsan alueen ultraan.

Jotenki nyt taas tapahtuu koko ajan kaikkea ja mä vaan meen toimintojen perässä melkeen ees tajuumatta mitä tapahtuu. Liian monta asiaa nyt ajatuksissa.

Mut ylihuomenna mä nään äijän <3 Taas on kauhee ikävä.

Olis kaikkee mitä kirjotella, mut mä en vaan nyt jaksa. Heippa!