Sen se todellakin aina tekee. Eilen, myöhään illasta, se soitti kännissä kaverinsa luota ja lateli kauheen litanian selityksiä sille, että se lähti ryyppäämään. No ei se mua haitannut, se haittasi enemmän että se ilmoittelee asiasta tuolla tavalla. Kotiin tultuaan se oli laittanut hempeän kännisen viestin ja herätti mut sitten aamulla puhelinsoitolla. Se luuli että mä oon vihainen siitä ryyppyreissuideasta ja selvitin sille sen asian. Nyt se on päivän ollut isänsä apuna remppahommissa ja äsken se soitti taas pitkän puhelun. Ja yllätti mut totisesti. Se kertoi kuinka se oli avautunut kaverilleen eilen tästä meidän etäsuhteesta.
Mä sanoin äijälle että mulla meinaa välillä usko loppua tähän suhteeseen. Se totesi, että sillä ei ja että se ei oo todellakaan luovuttamassa. Se oli hyvä kuulla nyt. Tietysti mä oon tässä TAAS miettinyt, että mitä mä haluun ja voiko äijä kuulua siihen, tolleen etänä. Taas kävi niin mun mietinnöissä, että mä tulin siihen tulokseen etten haluu luopua siitä. En haluu luopua siitä koska mä rakastan sen kroppaa, sen pientä kumpumahaa karvoineen ja somia pakaroita. Mä rakastan mun paikkaa sen kainalossa. Siis pelkästään noiden asioiden vuoksi mä en haluis siitä luopua. Ei mulle ekana tuu mieleen että mä rakastan sitä ja sen persoonaa. Ei, mä rakastan sen kroppaa ja sitä mitä mä siitä saan. Onko se rakkautta? Vai onko se riippuvuutta? Vai onko niillä lopultakaan kovin suurta eroa?
No, juuri tuossa äskeisessä puhelussa se itse aloitti aiheen tästä etähommasta ja mä olin todella lähellä ryhtyä sarkastiseksi ja alkaa vittuilemaan. Mutta sitten mä tajusin, että kerranki se PUHUU niinkuin mä aina toivon, enhän mä voi pilata sitä. Eihän se koskaan haluu puhuu jos mä vastaan siihen tolla tavalla. Kyllä mä myönnän että mullakin on peiliin katsomista, mutta se mua harmittaa ettei äijä koskaan sano mulle ääneen sitä mitä se toivois mun tekevän meidän suhteen eteen. Mä joudun itse tekemään ne huomiot ja jokainen varmaan ymmärtää kuinka hankalaa se on. Mä nyt sitten tajusin kannustaa sitä puhumaan ja tuli aivan vitun hyvä keskustelu. Mulla on nyt sairaan hyvä mieli :) Ja tietysti mä taas rakastan sitä. Ihan kokonaan. Enkä vois kuvitellakaan olevani ilman sitä.
Puolinainen oli lähdössä treffeille. Mä mietin että mä en varmaan osais treffailla. En mä oikeestaan koskaan oo treffaillu. Ne suhteet mitä mulla on ollu, on vaan tullu niiden ihmisten kans kenen kans oon ollut tekemisissä tavalla tai toisella. Yleensä niin että mä oon huomannut että hitto mä oon tuosta kiinnostunut ja sen tyypin mä oon sitten ottanut. En kauheesti ujostele näyttää tunteitani ja tavallaan siitä sadosta mä oon saanut paljon nauttiakin. En mä muuten osais toimiakaan, mutta ilokseni oon huomannut että miehet pitää aloitteellisista naisista. Äijänkin mä otin heti. Se on kyllä mun suuri rakkaus aikojen takaa. Tai silloin aikoinaan se oli vaan ihastus, saavuttamaton ihastus. Nyt se on mun. Ja sen puheista päätellen se tulee vielä olemaankin. Meillä on tässä kuussa meidän parisuhteen merkkipäivä ja harmittaa kun ei päästä yhdessä sitä juhlistamaan.
No joo. Tästä tuli nyt tällanen äijä-avautuminen, mutta siitähän sitä puhuu mikä mielessä on. Hitto mä oon taas rakastunut <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti