Alkaa tuo unenpuute nyt vaivata oikeen tosissaan. Ei jaksa mitään kun koko ajan väsyttää eikä sitten tietenkään nukkumaan mennessäkään tule uni. Mä oon aina välillä joutunut ennenkin käyttään nukahtamislääkkeitä, mutta nyt se on lähes jokailtaista. Vituttaa ajatella et mä olisin koukussa niihin nappuloihin. Kyllä mä ne vielä lopetan, mutta en just nyt.
Mun oikee mä on nyt kutistunut häviävän pieneksi palleroksi mun sisälle. Tilan on vienyt rujo, iloton muukalainen joka on niin vieras. Se kyllä skarppaa muiden läsnäollessa, joo, sillon se jaksaa laskea leikkiä ja olla pirteä. Se odottaa hetkeä kun se jää mun kanssa kahden ja saa puristaa mut tiukasti nyrkkiinsä, se koettaa tukahduttaa mun aistit ja elämänilon. Ja mä pelkään että se päihittää mut sitten kun ei kukaan vie sen huomiota muualle.
Tällainen sininen fiilistely on mulle vierasta. Pelottavaa. Mä toivon pääseväni tästä nopeesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti