Mä oon nyt lomani viettäny. Äijä oli mun luona lähes koko mun loman, ja kun mä tänään saattelin sen koneelle, mä pillahdin itkuun. Ja kotiin tullessa mua vähän ahdisti tulla yksin tyhjään kämppään.
On ollut aivan helvetin tunnerikas loma. Me ollaan tavattu molempien sukulaisia ja kavereita, me ollaan tapeltu ja sovittu. Me ollaan nussittu ihan hullun lailla ja mä oon ottanut siltä suihin; niin että sen muna on vereslihalla. Sitten me ollaan pidetty mykkäkoulua ja kuljettu käsikädessä ja naurettu toistemme huonoille jutuille. Siinä se loma on mennyt. Mä oon miettinyt että onko tää nyt tässä, onko tää meidän elämää; kuuluuko meidän olla yhdessä vai onko tää vain se nuoruudenrakkauden testaus? En mä vastausta siihen tiedä vieläkään, mutta mä oon alkanut epäileen, että tällasta tää elämä toisen ihmisen kanssa nyt vaan on. Tai nimenomaan että tää on vielä siitä parhaasta päästä. Me ollaan oltu kuitenkin nyt reilu kaks viikkoo lähes 24/7 yhdessä ja silti meidän riidat on helposti sovittavissa. Meille seksi maistuu ja voidaan jopa viettää aikaa toistemme kavereiden kanssa.
Joinakin hetkinä kun mä makoilen äijän vieressä ja silitän sen karvasta rintaa, mä aattelen et se on SE, se on mun suuri rakkaus, jota mä aion rakastaa elämäni loppuun saakka. Sitten kun riidellään, mä mietin et vittu mä vihaan sitä, mä ootan sitä hetkeä kun se sanoo, et nyt tää loppuu; Grande Finale. Mä en itse sitä haluu päättää, tai siis tätä en haluu päättää, mut mä joskus luulen et äijä haluu. Mut nyt se sano erään riidan päätteeks, ettei se ois tässä jos se ei haluis olla mun kans. Ja mä huomasin, että enhän mäkään ois tässä ellen mä haluis olla sen kans! Eli plus miinus nolla. Ollaan taas lähtötilanteessa. Tai ei tietystikään lähtötilanteessa, meillä on historiaa jo, mutta siinä tilanteessa, jossa huomaa että on parempi olla toisen kanssa kuin ilman sitä toista. Kun toinen ihminen, ja sen seura on niin tärkeitä, ettei niistä haluu luopuu. Kun vierellä on ihminen joka tuntee sun kipeimmät kohdat, tietää miten satuttaa ja miten saada hyvälle tuulelle. Ei sellasesta voi helposti luopuu. Kai te ymmärsitte?
Me tosiaan myös käveltiin ton reilun parin viikon loman aikana niin paljon, etteivät jalat enää tänään tahtoneet kunnolla kantaa. Ne vaan eivät enää kulkeneet! Onneksi mä saan vielä huomisen lepuutella väsyneitä jalkojani. Nyt kyllä tuntuu siltä, että ihanaa päästä töihin lepäämään :)
------------------------------
Tulin vielä istumaan ulos, keskellä yötä, tänne uuden kaupungin yöhön. Tässä mun lähellä on tosi kaunista, puisto jossa on paljon penkkejä. Täällä voi jopa yöllä olla, kun ei ole iniseviä seuralaisia koko ajan läsnä. Muunlaisia seuralaisia kyllä riittää, on jos jonkinlaista taskuvarasta tai humalaista joita varoa. Niihin tottuu helpommin kuin sääskiin, ne ei hyökkää huomaamatta iholle eikä aiheuta kutinaa viikoiksi eteenpäin. Mua on sääsket kuitenkin elämäni aikana kiusanneet enemmäm kuin nämä täällä.
Kai mä nyt voin sen verran kertoa et oon muuttanu Helsinkiin. Onhan tää melkeen ku Suomen New York. Nyt kun mä oon asunu täällä kohta tän puoli vuotta, niin kertaakaan ei oo ollu niin hiljasta kun nyt juhannuksena. Hauskaahan se vain on, nähdä tämäkin kaupunki hiljaisena. Mä en oo puoleen vuoteen nähnyt tällasta hiljaisuutta. En koko aikana kun oon täällä asunut. Talvella toki ihmiset olivat koloissaan, mutta niitä silti riitti kauppakeskuksiin. Nyt juhannuksena ei riittänyt edes sinne. Äh, mulla ei oo nyt muuta sanottavaa. Kiitos ja kuulemiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti