Nousussa

Kyllä tää tästä. Tää viikko on tosiaan ollut jo hieman parempi. Ehkä lyhyen työviikon vuoksi tai sitten ihan vaan siksi että mä päätin niin.

Oltiin viime viikonloppuna yksissä juhlissa jossa syötiin ja juotiin aivan pirun hyvin.. Mä sain helvetti vieköön äijän parhaalta kaverilta rakkaudentunnustuksen. Sekin seurustelee, mutta niin se vain kertoi rakastavansa mua. Mä en oikein tiedä miten suhtautua siihen. Toki se osittain menee kännin piikkiin, mutta kyseessä on kuitenkin mies joka ei paljon puhu. Eikä todellakaan ole mikään naistenmies. Ei hemmetti. Kyllä mäkin siitä pidän, paljonkin, mutta en sillä tavalla. Enkä mä muutenkaan alkais äijän kavereiden kanssa vehtaamaan, vaikka kuinka paljon tykkäisin. Ei hemmetti. No mä sulattelen tätä vielä.

Meillä on nyt kotona alkanut pakkauspuuhat ja ennen joulua olis tarkotus viedä ekat kamat uuteen kämppään. Joulu vietetään yhdessä kotona ja sen jälkeen sitten elämä keikahtaakin monta astetta. Näissä viikonlopun juhlissa yks toinen äijän kaveri sanoi mulle, että se voi olla paikka tää erillään oleminen. Se oli sitä mieltä että siitä voi jopa seurata meille ihan oikea ero. Ja oikeessahan se oli. Kyllä mä, vaikka kuinka haluankin ajatella toisin, olen jo alkanut henkisesti valmistautuun siihen että me erotaan vielä jossain vaiheessa.

Mulla on jotenki jännät fiilikset. Musta oikeesti tuntuu siltä, että mä ansaitsisin äijää paremman miehen, sellasen joka hellittelis mua ja ottais mut paremmin huomioon. Mutta kun mä tiedän millanen äijä on niin mä myös tiedän, että noi sen pienenpienet rakkaudenosotukset on sille isoja asioita. Mä en aina ehkä osaa niitä arvostaa, koska mä oon itse paljon avoimempi tunteissani. Sitten toisaalta mä oon niin kiintynyt äijän kroppaan ja olemukseen, että mä en vois kuvitella olevani kenenkään muun kanssa. Mä oon kaiketikin jo kertonut että mä rakastan kaikkea sen vartalossa, jopa sen varpaita. Joskus mä oon aatellu et mä oon vaan koukussa siihen, sen kroppaan ja olemukseen. En tiedä. Erilleen muuttamisen yks hyvä puoli tulee sit olemaan se että mä saan myös vähän objektiivisemmin tunnustella omia tunteitani. Vai saanko, en tiedä. Mutta pakkohan sitä on jotain hyviä puoliakin olla tossa hommassa.