Talven tuntua

Alkaa olla jo ilmassa toi talvi. Kammottavia ajokelejä etc. On siinä samalla jotain kaunista, jotain hehkuvaa. Mä en varsinaisesti pidä talvesta, en lumesta ainakaan, se tulee joka paikkaan; paidan alle, autoon, kenkien mukana lätäköiksi lattialle. Pimeydestä mä pidän. Pidän siitä kun voin kulkea kadulla huomaamatta, ketään silmiin katsomatta hattu syvälle päähän vedettynä.

Mä oon aina tienny että mä pidän uusista haasteista ja elämänmuutoksista. Nyt mä vasta alan tajuamaan kuinka paljon. Mä ehkä jopa tarvin niitä. Aina kun elämä menee tasaisen mukavasti jonkin aikaa, mä huomaan että hei tuota täytyy alkaa kokeilemaan tai tässä on nyt parannettavaa. Ehkä mä en osaa pysähtyä hetkeen nauttimaan. Mä en siitä itse kärsi, mutta läheisimmät toisinaan kärsii. Mä puolestani kärsin jos mitään ei tapahdu. Elämää ei kaiketi ole suunniteltu kovin yksinkertaiseksi matkaksi. Lentoja perutaan ja passit katoavat, aina ei ehdi kyytiin.

Nyt on kai sitten haikeet fiilikset. Taas on suunnitelmien toteutuminen edennyt askeleella. Toisaalta mä oon ihan innoissani ja toisaalta tuleehan tätä nykyistä elämääkin ikävä. Viimeksi mun elämässä tapahtui suuria rakenteellisia muutoksia reilu vuosi sitten. Ja siitä pari vuotta taaksepäin aivan järisyttävän suuria. Tämähän alkaa kuulostaa koomiselta. Vaikka eipä se mua haittaa, tuleepahan elettyä. Äh, ei tällaista jaksa, alkaa masentaan.

Mä oon vapaalla ja oon taas siivonnut koko kämpän. Jätä äijä yksin kotiin viikonlopuksi ja siivoa sen jälkiä seuraava viikko. Huoh. Sitä se varmaan eniten kauhistelee tässä hommassa että sen on oikeesti alettava siivoomaan :D Meinasin jo heittää luutun nurkkaan ja alkaa nalkuttamaan sille, mutta tulin toisiin ajatuksiin. Mä en nyt jaksa penätä oikeuksiani kun mulla on tuota muutakin mietittävää niin paljon.

Tästä tuli nyt tällanen teksti. Mun rinnassa velloo enkä mä saa sitä oikein sanoiksi.